Tähän kuvat ja kennel yespinyes
Tähän kuvat ja kennel yespinyes


Joka Päivä on Pinseri päivä!

Päiväkirja sivulle

 

YesPinYes Kennelin kuulumisia vuonna 2009

29.12.2009 Taitaa olla vuoden viimeinen päivitys. Joulu meni rauhallisesti ohi. Aika suorastaan pysähtyi pyhien ajaksi. Kipakka pakkanen rajoitti ulkoilua ja loikoilu on joulun "pääteema", syönnin ohella. Aatto on ehdottomasti Carkin vuoden lemppari päivä. Mamma kyttäsi lahjavasua sinnikkäästi pari tuntia, välillä nappasi vasusta lahjansa, mutta luovutti ja jaksoi kun jaksoikin odottaa lopullista lahjanjakoa. Kiira ei juuri lahjoista hötkyile, mutta avaa kyllä taitavasti paketit. Koirille tuli herkkupaketteja!

Carkki herkuttelee

 

Kiira herkuttelee

Tamminäyttelyn aikataulut ovat ilmestyneet ja pinsereitä on näyttelyyn tulossa kolme. Aika vähän, sillä viime vuosina on ollut ilo, nähdä tamminäyttelyssä jopa lähemmäs kymmenen koiraa.

Oikein mukavaa vuoden 2009 viimeisiä päiviä. Paukutelkaa raketteja maltillisesti ja muistakaa karvaisia ystäviämme, ne eivät välttämättä nauti paukuista niin kuin ihmiset.


15.12.2009 Koirat saivat tänään rokotukset, täällä oli vähän huolimaton kasvattaja-omistaja kun ehtivät rabiekset mennä pari viikkoa vanhoiksi. Nyt on kahden viikon varoaika näyttelyitä varten. Se ehtii hyvin kulua ennen tamminäyttelyä. Rabieskin on saanut kolmen vuoden voimassa oloajan, mutta VIELÄ SITÄ EI OLE virallisesti hyväksytty. Joten rabies on voimassa vain sen kaksi vuotta. Lähiaikoina se tiettävästi hyväksyttänee. No tämä helpottaa kummasti rokotusten muistamista...

Kansa postittelee ahkerasti joulukortteja, me laitoimme taas joulukortteihin tarkoitetut varat Kainuun eläinsuojeluyhdikstyksen KESY:n tilille. Joten oikein Rauhallista ja mukavaa joulua kaikille ihmisille ja eläimille.


13.12.2009 Messarin voittaja viikonloppua on vietetty tänä viikonloppuna. Itse olen kärvistellyt töissä ja alkavien paukkupakkasten parissa koto Kainuussa, mutta hienoja uutisia on messarin suunnalta kuultu. Paten (Pacco vom AWARENRING) lapsukaiset ovat napsineet pari komeaa titteliä. Lauantaina Paten ja Siirin (FI MVA EE MVA RU MVA RU JMVA EE JMVA EEJV-07 EEV-08 BE MEJA'S ALICE IN WONDERLAND) narttu pentu Milla (HOTBOBBER'S ABBY FLOWERGIRL) voitti itselleen tämän vuoden JUNIORIVOITTAJAn arvon. Hurjasti onnea Millalle! Sunnuntaina messarissa jaettiin pohjoismaiden voittaja tittelit. Tällä kertaa narttujen POHJOISMAIDEN JUNIORIVOITTAJAn titteli meni niinikään Paten ja Siirin tyttärelle Miisalle ( EEJV-09 EEV-09 HOTBOBBER'S ANNIE OAKLEY). Ihana Miisa. Lisäksi Paten ja Siirin poika Diego ( Hotbobber´s Armando Diego) sai lauantaina vara sertin. Hansulle hurjasti onnitteluja kasvattien upeasta menestyksestä. Myö ollaan niin onnellisia teidän puolesta ;)


6.12.2009 Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi!

Muutettu ollaan ja taloksi asetuttu. Pientä pintasäätöä on vielä paljon tehtävänä, mutta muutoin elämä on omissa uomissaan. Koirat ovat viihtyneet erittäin hyvin. Jonkun kerran on lenkkiä heitetty entisen kodin kulmilla, alussa meinasivat koirat väkisin kammeta entiselle portille, mutta nyt ohi kuljetaan ihan reippaasti.

Kiira on ilmoitettu Tamminäyttelyyn, kuten myös Sulo. Sulolla on ollut pitkä tauko näyttelyistä, mutta nyt poika on aikuistunut sen verran että kehään rohkenee. Kiiralle jahdataan sitä viimeistä serttiä, se on tavoitteena ensi vuoden aikana. Vaikeaa se on kun Kiira ei ole muuttanut mieltään näyttelyistä. Se edelleenkään ei ole show tyttöjä!

Oikein mukavaa Joulun odotusta koko koira väelle! Ohessa tonttuilu kuva tytöistä!


 

21.10.2009 Pikaisia päivityksiä kuulumisistamme. Koiruudet voivat hyvin, ja osittain paksusti. Lenkkeily on vähän puutteellista edelleen jatkuvan remontin takia, mutta toivottavasti lenkkeily tahtiin saadaan pian muutos, jotta pinserineitosemme eivät alat buldoggia muistuttamaan. Kiiralla oli aivan kamala kiima, neiti oli niin herkkuisa poikien suhteen, että koko tienoon äijät olivat Kiirasta sekaisin. Ja Kiirakin osasi olla oikein rasittava, könysi paremman puutteessa emänsä kimpussa kuin herhiläinen.  Liekkö hurja kiima johtunut siitä että kevät kiima oli ihan mitätön.

Tulevana viikonloppuna olisi vakaa aikomus muuttaa. Toisin tällä hetkellä kaikki on hirvittävän kaaoksen vallassa ja tuntuu siltä että muutto on pelkkää utopiaa, mutta yritetään silti. Onhan se sitten mukavaa että maan tasalla asustellaan ja koirilla on iso piha missä temmeltää. Aitaa ei edelleenkään ole, sen teko siirtyy väistämättä keväälle, mutta onneksi Kiira on viimeaikoina pysynyt hyvin pihalla. Carkkihan ei pihalta poistu. Hyvä esimerkki oli siitä kun jänis juosta jolkutteli pihan poikki ja Carkki oli viittä vaille säntäämässä pupun perään, mutta kuuliainen pinserirouva kun on, niin pysyi käskystä paikallaan. Onneksi blondin aivot (sori kaikki blondit) omaava Kiira ei pupua hoksannut, sitä ei olisi silloin pidellyt mikään.

Koiruusnäyttelyitä ei osaltamme ole nyt tiedossa, tuota tamminäyttelyä vielä mietin, mutta tamminäyttelyn tuomari on Kiiran kerran katsastanut, niin viitsiskö tuota sinne edes viedä. No vielä on aikaa miettiä sitäkin.

Mukavaa talven alkua kaikille ja muistakaa heijastimet niin koirille kuin itsellekkin. Ai niin, ja nyt on hyvä aika madottaa koirat!


14.9.2009 Takana on viikonlopun näyttelyreissu Helsinkiin. Lauantaina Kiira pyörähteli Tuomarikartanon ryhmänäyttelyssä EH/2 edestä ja sunnuntaina kaikkienrotujen näyttelyssä Porvoossa EH/1 edestä. Kummallekin päivälle oli tuomari muutos ja lauantain tuomari oli Hannele Jokisilta ja sunnuntaina norjalais taustainen Britti herra Knut-Sigurd Wilberd. Herra Wilberg oli nopein näkemäni tuomari. Koira oli käytännössä arvosteltu, kun astui kehään ja juoksi kierroksen. Ainut missä tuomari hetken mietti oli ROP:n ja VSP:N valinta.  Porvoon näyttelyssä oli mukana myös Pate. Pate oli valioluokassaan toinen ja myös paras uros 2. Porvoon näyttelyssä oli myös huimaa pinseri menestystä Hansulla ja kennel Hotbobber´silla. Urosten ja narttujen sertti meni Hansun HB´s pennuille ja kaiken kruunasi loistava ryhmäsijoitus. Junnu Miisa kiilasi ryhmässä toiseksi. Onnittelut Hansulle ja hienoille HB´s pennuille!

23.8. Pena kävi Heinolassa näytillä. Tuomarina oli Irina Poletaeva. Penalle kotiin tuomisina oli H.


10.8.2009 Eilen oli Suonenjoen ryhmänäyttely. Tuomarina helmikuussa -09 pinsereiden arvosteluoikeudet saanut Harto Stockmari. Kiira sai toisen serttinsä ja oli vastakkaisensukupuolen paras. Kaikki pojat saivat EH:n. Junnuissa Patu oli luokkansa ainut ja voitti sen. Avoimissa meidän poikien järjestys oli Masse 2, Capu 3 ja Pena 4.

 Sain kokoon ensimmäisen kasvattajaluokkani, kiitos siitä luokkaan osallistuville koirille Patulle, Masselle, Capulle ja tietty Kiiralle. Satsulle kiitos Patun handlaamisesta kasvattajaluokassa. Kasvattajaluokan arvostelu :

"Kahdesta yhdistelmästä koostuva kasvattajaluokka. Oikeat mittasuhteet, hyvät rungot. Normaalisti kulmautuneet. Miellyttävät luonteet. Riittävän tasalaatuinen ryhmä"

KASV 1/ KP

Kiitos kivasta päivästä Merville, Marille, Satsulle, Petrille, Akulle ja Petrin veljelle ja pikku Hildalle! Ja tietysti IHANILLE KOIRILLE!


 

2.8.2009 Taas on vierähtänyt turhan kauan viime päivityksistä ja on ehditty touhuta sitä sun tätä, toivottavasti muistan kaiken mitä olisi tarkoitus maita.

Rentouduimme siis Massen mökillä muutaman päivän. Masselassa oli oikein ihanaa, koirat ja ihmiset nauttivat rauhallisesta maisemasta. Masse oli onnensa kukkuloilla kun äippä ja siskolikka olivat kavereina. Aika paljon satoi vettä, mutta aina illaksi tuli uskomattoman upea ilma. Suuret kiitokset Merville ja Jarmolle mökin lainasta.  Parit mökkeilykuvat:

Masse, Carkki ja Kiira

Masse rakkaan mammansa kanssa, nämä kaksi olivat kuin paita ja peppu. Carkki vietti selvästi laatuaikaa poikansa kanssa.

Massella on ihan oma tyylinsä ottaa nokosia ;)

Masselasta suunnistin Satsun luokse Jyväskylään. Kävimme Laukaan näyttelyssä, tulokset eivät kovin kummoisia olleet, mutta pääasia että sain nähdä Capun ja Penan, sekä nauttia aivan karmeasta vesisateesta joka riivasi näyttelypaikkaa. Mutta juuri sopivasti pinsukehän aikana sade taukosi, ehkä viideksi minuutiksi. Saldona oli H:t Kiiralle ja Penalle, Capu sai vähän värikkäämpää, eli EH:n. Kiltti poika Capu, pitää mainetta yllä ;) Satsulle suuret kiitokset Kiiran esittämisestä. Joudun turvautumaan handlereihin, koska oma koipeni sanoi yhteistyön irti heinäkuun alussa ja jatkuva kipu estää juoksemisen (estää siis vieläkin :( ottaa päähän ja pahasti ).

Loppuloma meni Lehtiksen rempan parissa. Tietäähän sen että vanhan talon remppa karkaa helposti käsistä, joten on tullut hiottua ja paklattua ja maalattua... ja sitä jatkuu vielä jonkin aikaa. Aitakin pitäisi tehdä tontin ympärille koska Kiira on aloittanut karkailun. Se vahtii turhan innokkaasti tonttia ja luikkii välillä omille teilleen jos ei itse ole tarkkana. Joten tervetuloa talkoisiin vaan, omat lapiot mukaan!

24.7.  vietimme pienimuotoisesti A-pentujen kolmivuotis synttäreitä. Kiira sai lahjaksi pussillisen rustoluita, jotka ovat sen suurta herkkua! Kerralla ei luita tietenkään syöty, vaan pari herkkua viikossa on riittävä, muuten neitokaisen vatsaa vetää liiaksi ummelle. Vielä myöhästyneet onnittelut Maxille, Sumpille, Romeolle, Kinalle, Penalle, Capulle, Masselle, Aksulle ja äipän lellivauva Kiiralle. Ootte rakkaita!

Lomakin loppui ja töihin piti palata, vaikka olisihan sitä lomaillut pitempään kuin kolme viikkoa. Mutta toisaalta hyvä palata arkeen .

Eilen suunnistin Marin, Samin, koirien Kiiran ja Basbartoon "Patun" kanssa Iisalmeen näyttelyyn. Patulle näyttely oli ensimmäinen ja hienosti poika siitä suoriutui vaikka hieman vallaton olikin. Patulle EH ja luokkavoitto. Kiira sai ERI:n ja oli luokkansa toinen. Paras narttu kehässä Kiira ei sijoittunut. Tällä kertaa handlaus kiitokset menevät Kennel Juliukseen, Annelle. KIITOS! Tuomarina oli Eeva Rautala.

Ensiviikolla on sitten suonenjoen näyttely. Kehään on ilmoitettu 6 pinsua ja viisi niistä on meikäläisiä Kiira, Capu, Pena, Masse ja Patu. Koetellaan sitten päivitellä tulokset vähän joutuisammin...


6.7.2009 Kesäloman kolme viikkoa on alkanut. Huomenna lähdemme Massen möksälle muutamaksi päiväksi rentoutumaan. Tulevana sunnuntaina on Laukaan näyttely jonne Kiiran kanssa suunnistetaan. Laukaaseen on ilmoitettu myös Capu ja Pena. Laukaan näyttely on ainut jonne lomalla menemme. Elokuussa ollaan menossa Iisalmeen ja Suonenjoelle. Suonenjoella on YPY koiria kehässä neljä, joten kasvattajaluokan esittäminenkin on mahdollista, mikäli vain kaikki koiruudet saavat vähintään EH:n.

Muutoin loma menee remontin parissa. Teemme jonkinnäköistä remppaa tuonne poikien mummolaan, jonne joskus syksyn aikana olisi tarkoitus muuttaa. Tällä hetkellä talosta on revitty lattiat auki ja vanhat eristeet poistetaan ja uudet laitetaan tilalle. Se mitä kaikkea talolle tehdään on vielä vähän epäselvää, mutta lattiat ovat kuitenkin pääasia.

Koirat ovat aina tykänneet mummolasta, siellä on iso piha missä temmeltää. Vaikka pihalla ei ole aitoja, ovat ne hyvin pysyneet omalla pihalla. Toisin kun siellä olemme pysyvästi, jonkinnäköisen aidan rakentaminen on myös ajankohtaista.


14.6.2009 Tapahtumarikas viikko takana. Viikkoon mahtunut 1645 kilometriä, yksi isä, yksi setä, kolme veljeä,yksi EH, yksi ERI ja VARA SERTti, yksi kaihi koira, yksi kaihi epäilys, kahdet synttärit....

Aloitetaan alusta. Turussa tapasimme pitkästä aikaa Sonjan ja pojat. Isä Pyry hullaantui tyttärestään Kiirasta, myös morsmaikku numero yksi sai lemmekästä huomiota ex sulholtaan. Setä Aatu puhdisti taattuun tyyliin kotiin tunkeutuneiden kajaanilaisten ihmisvieraiden hampaat, ikenet ja nielun, teki karhealla kielellään perusteellisen ihokuorinnan. Sonjalle kiitokset vieraanvaraisuudesta!

    

Pyry, Kiira ja Carkki perhepotretissa.                                                                    Kiira ja Pyry

Lauantaina kävimme Aurassa ryhmänäyttelyssä. Tuomarina toimi Ligita Zake Latviasta. Pinsuja oli siis viisi, kaikki narttuja. Kiiran kanssa AVO luoksassa oli kolme muuta. Kaikki neljä AVO narttua sai EH:n. Kiira voitti luokkansa. Arvostelu on hyvä, toisin se on niin epäselvästi kirjoitettu, että huonolla Lontoon murteella sitä en yritäkään kopioida Kiiran näyttely sivulle.

Sunnuntaina ajelimme Saloon. Virolainen Lilian Hanniste arvosteli näyttelyyn ilmoitetut kolme pinsua. Toisin ennakko tiedoissa ei ollut kuin kahden pinsun osallistuminen, puuntakaa tuli venäläinen täysin typätty punainen veteraani uros joka sitten voitti ROP:n . Kiiralle tuli tästä näyttelystä ERI, lisäksi VARA SERT. VSP ja SERT narttu oli Merjan ja Ekin Tara! Onnittelut Tarpille! Kiiran arvostelu on luettavissa näyttely sivulta.

Salosta suunnistimme Vantaalle. Maanantaina kävin tyttöjen kanssa tervehtimässä Carkin poikaa Patua (YPY Bart). Patu, touhomoottori innostui äipästä ja siskostaan niin että kun vieraat nukkuivat sohvalla, nuori herra yritti valvoa nukkumalla seisaaltaan! Patu oli jäntevä ja lihaksikas nuori mies. Komea poika!

Bart 1.v.

Keskiviikkona oli Carkin synttärit. Mamman pötkylä täytti 6 vuotta. Juhlat olivat pienet, mutta mieluista. Herkullista syötävää ja kiva lahja kruunasi päivän. Carkki sai Nina Ottesenin aktivointi pelin. Carkki hoksasi pelin idean nopeasti. Kiira oli tässä pelissä lopulta Carkkiakin nopeampi. Muutaman matsin jälkeen tilanne oli aina 5-2 Kiiran hyväksi.

Torstaina kävimme Malmin eläinklinikalla silmätarkastuksessa. Carkilla todettiin kortikaalinen katarakta, laajuus lievä. Carkilta löytyi myös oikean silmän alaluomesta yksi ylimääräinen ripsi joten  Cilia aberranta todettu. Kiiralla katarakta epäilys. Ell Sari  Jalomäki tutki koirien silmät erittäin perusteellisesti ja tulokset olivat täysin selvät. Hyvä tietää että nyt silmät on tutkinut alan ammattilainen. Tämä tarkoittaa nyt sitä että, kasvatustoiminta on tällä hetkellä jäissä. Kiira ei pikku kummassa tule pentuja tekemään. Todetut kaihit emällä ja veljellä ovat sen verran vahvoja näyttöjä, että Kiira on neiti-impi-umpi-lampi ja rakas kotikoira lopun elämäänsä. Jotain täysin mullistavaa pitäisi tapahtua että Kiira äipäksi pääsisi. Kiiran kanssa käymme vielä kuitenkin näyttelyissä, sillä sehän mukava harrastus!

Perjantaina vihdoin suunnistimme auton keulan koti Kajaanina. Lahdessa poikkesimme moikkaamassa 1 vuotis päivää viettävää Busteria (YPY Bestseller) ja Romeota (YPY Aaron). Vallattomat veljekset sekosivat täysin äidin ja siskon vierailusta ja vauhti oli sen mukaista että, kamera ei tahtonut pysyä näiden kaverusten tahdissa mukana. Pari kuvaa kuitenkin sai nelikosta otettua.

Lopulta illalla myöhään kun lähestyimme kotia, koti-ikävää potevat pinsut aloittivat hirveä mekkalan pari kilsaa ennen kotipihaa. Tapahtumarikas ja antoisa reissu. Oli ihana tulla kotiin!

Hansu hurjasteli Tallinnassa edellis viikonlopun kahmien kaikki mahdolliset tittelit ja sijoitukset Patella, Miisalla ja Siirillä. Patelle ROP ja Eestin voittaja -09 ja pinsu erkkarista VSP. Hienoa hienoa!


4.6.2009 Muksut aloittivat kesälomansa viime lauantaina, ja minäkin pääsin tänään pikku loman viettoon. Ensin alkuun lomaillaan reilu viikko ja kolmisen viikkoa heinäkuussa. Huomenna suunnistamme Turkuun Sonjan ja poikien luokse. Kiira on ilmoitettu Turun ryhmikseen ja Salon kaikkienrotujen näyttelyihin. Turkuun pinsuja on tulossa viisi ja Saloon kaksi. Meidän ulkonäyttelykausi siis alkaa ja vielä säätiedotukset lupailevat varsin kehnoa säätä. Toivotaan että keli ei ole kovin märkä, sillä silloin olisi sama pysyä kotona.

Salosta suunnistamme Helsinkiin ja siellä onkin tarjolla toisenlaista hupia. Keskiviikkona 10.6. vietämme myös Carkin 6 vuotis synttäreitä. Onnea jo etukäteen Dogiwogin C pentueelle! Sitten torstaina on ohjelmassa silmätarkastus. Kotiin saavumme perjantaina ja näyttely ja silmätarkastus tulos päivityksiä tehdään viikonloppuna.

Tulevana viikonloppuna myös Hansu suunnistaa näyttelykentille, tällä kertaa Tallinnaan. Tallinnassa kisaillaan voittaja -09 tittelistä. Lisäksi myös seuraavana päivänä on erikoisnäyttely. Toivotamme roppakaupalla onnea Patelle, Siirille ja näiden kahden lapsukaisille!

Kävimme äsken irroittelemassa Matinmäen hiekkakuopilla. Sieltä pari kuvaa.

Kiiran tyylikäs poseeraus ja Carkki wauhtia veressä (Carkki The Mäyräkoira, sopisi tuohon kuvaan paremmin.)

Eilen tytöt saivat punkki karkotteet. Voin lämpimästi suositella Bayvantic Vet liuosta, se karkottaa myös kiusalliset hyttyset! Litkut on kalliita (noin 45,00 pakkaus jossa 4 pipettiä), mutta varsinkin hyttysherkille koirille tuo on ehdottoman hyvä litku! Parhaiten nämä nestemäiset litkut saa koiran iholle käyttämällä jotain muovikorttia. Kortilla nostetaan karvat vastakarvaan niin että iho näkyy ja litku valutetaan iholle neljään eri kohtaan.


24.5.2009 Vihdoin päivityksiä. Olen ollut laiska päivittelijä, tunnuksetkin meinasi painumaan unholaan ja niitä sai tovin tiedostoista etsiä.

Koiruus rintamalle kuuluu yhtä jos toistakin. Ensin mamma, muori viettää elämänsä keväättä. Touhuilee kaiken aikaa ja on elämän riemua täynnä. Carkki viettää antoisia kotikoiran päiviä. Verijälki olisi tarkoitus ottaa huviksi kesän aikana.

Sitten Kiira, neitokainen oli kiimassa vapun korvilla. Kiima oli tällä kertaa varsin huomaamaton, liekkö osa syynsä se että neiti joutui kiimailemaan yksinään kun muori ei moisista enää mitään tiedä.

Kiiran kanssa on yksi koulutuskerta takana. Tyttö toimi kentällä varsin mallikkaasti, seuraaminen, kontakti ja perusasento löytyivät hienosti. Mutta maahan meno on ongelma. Jotenkin tuntuu että koira ei edes ymmärrä koko maahan menoa, vaikka todellisuudessa se vika on siellä hihnan päässä. No harjoitellaan, kyllä se sieltä sitten lopulta löytyy. Tämän kurssin tarkoituksena oli meillä se toisten ohittamine. Kiira on alkanut pullistelemaan vastaantulijoille ja siihen oli syytä puuttua ennen kuin mitään sattuu.

17.5. Oli varkauden kaikkien rotujen näyttely. Pate loisti kehässä ollen rotunsa paras. Pena kävi kehässä myös, saaden erittäin hyvän (EH), hienolla arvostelulla. Pinsereitä oli toistakymmentä, joten missään turhassa sakissa eivät pojat kisailleet. Näyttely oli ystävälleni Hansulle huippu menestys, sillä Paten viimeisin morsmaikku Siiri sai sertin ja tuli valioksi, ollen myös VSP, ja Paten ja Siirin lapsukainen Miisa oli ROP pentu. Hurjasti onnea Hotbobber´s kenneliin hienosta päivästä!

Pariin näyttelyyn ollaan Kiiran kanssa menossa, Turun ryhmikseen 6.6. ja Salon kaikkienrotujen näyttelyyn 7.6. Nämä näyttelyt ajoittuvat meidän ensimmäiseen kesäloma reissuun. Samalla pääsemme tapaamaan pitkästä aikaa Carkin ensirakkautta ja Kiiran isukkia Pyryä.

Koirille on varattu aika silmätarkastukseen pääkaupunkiseudulle. Aika meinasi olla tosi tiukassa, ja meidän pitääkin venyttää reissussa oloa yhdellä päivällä jotta koirien silmät saadaan tarkastettua pätevällä lääkärillä. Carkki täyttääkin juuri edellisenä päivänä  6 vuotta. (Rouvan pötkylä toivoo kuitenkin synttärilahjaksi ihan jotain muuta kuin tippoja silmiin ja tarkastusta).

Pena (Yespinyes Alpacino) kävi silmätarkastuksessa Jyväskylässä 19.5 ja harmiksemme Penan silmistä löytyi kaihi. Kaihi oli täysin selvä löydös, ja hieman ihmetyttää että sitä ei havaittu jo reilu vuosi sitten kun Pena on ensikerran silmätarkastettu. Tämä herättääkin ajatuksia pätevistä silmätarkastajista. Toki kennelliiton hyväksymiin tarkastajiin tulisi luottaa, mutta ihmisiä hekin ovat ja erehtyväisiä.

Patu (Yespinyes Bart) on kärsinyt muutamista virtatietulehduksista ja eturauhasen ongelmista. Pojalla on edessä  palliton tulevaisuus.

Penan ja Patun uutiset ovat harmillisia, mutta ei tämä koiran kasvattaminen aina ole mitään ruusuilla tanssimista, ongelmiakin esiintyy.


26.4.2009 Ajoimme Heidin ja kummityttö Riikan kanssa aamulla varhain Vaasaan hakemaan heille uutta perheenjäsentä, Teppoa. Valloittava kääpiösnautseri (p&s) matkusti kuin vanha tekijä koko pitkän matkan.

 Samalla reissulla näin myös ihastuttavan Bissen (YesPinYes Bisquit). Iloinen lihaskimppu Bisse, miten hurmaava ja iloinen pinseri poika. Häntä viuhui koko ajan ja koira oli elämäniloa täynnä. Vaasassa oli koiranäyttely ja Bisselle riitti nähtävää koko siksi ajaksi jonka näyttelypaikan alueella vietimme. Kehiin vielä Bisse ei rohjennut, mutta noilla raameilla ei ole mikään häpeä kehissä käydä. Ja muuten, en eläessäni ole nähnyt koiralla niin hohtavan valkoista purukalustoa kuin mitä Bissellä oli! Kiitos Hannalle kun toit Bissen näytille. On se vaan aina ihana nähdä noita kasvatteja!


19.4.2009 Lähes kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta. Niin kauan saimme odottaa kunnes Kiira sai ensimmäisen serttinsä. Kajaanin näyttely ylitti kaikki odotuksemme. Tuomarina oli Irina Poletaeva. Sertin lisäksi Kiira oli rotunsa paras ja luokkavoitosta tuli myös Finnsieger piste. Kehässä oli myös toinenkin narttu, Kiiran pikku sisko Sini-Minin Jazzy (Sini_minin Big Boy- Rivendells Cinimini). Suloinen Siru oli aivan emänsä Risun näköinen, terhakka neiti. Terveisiä Tornioon Sirun perheelle.

Kävimme Kiiran kanssa myös ryhmäkehässä, mutta odotetusti sieltä ei sijoitusta tullut. Ryhmätuomarina oli Marja Talvitie. Carkki oli mukana seuraamassa ryhmiä, toisin rouva oli tuttuun tapaan kisamaskottina niin vilkas, että se piti poistaa paikalta autoon, ei siis mitään arvokkuutta tuolla meidän rouvalla ;)

 Näyttelyarvostelu tulee aikanaan Kiiran näyttelyt sivulle.  Kaikkinensa loistava päivä!

 


15.4.2009 Vajaan 10 kk:n ikäinen Bongo (YesPinYes Black Bete), käväisi elämänsä ensimmäisessä mätsärissä. Piskuinen pojan vintiö sai sinisen nauhan ja oli sinisten neljäs. Taakse oli jäänyt useampikin hännänheiluttaja.  Kotiin tuomisina oli ollut ruusuke ja herkkupala Bongolle. Nuorelle Niinalle onnea ja tsemppiä, siitä se händlerin ura urkenee.


13.4.2009 Viimeisen päivityksen jälkeen ei meillä ole tapahtunut mitään kummoista. Carkki on täysin toipunut sterilisaatiosta ja on virkeä kuin keväinen peipponen. Kiira on ottamassa koirien keskuudessa laumanjohtajan asemaa. Tämä näkyy lähinnä ulkoillessa. Neiti meinaa kovistella vastaantulevia koiria. Tästä syystä käymme muistinvirkistämiseksi pienen tapakoulutus kurssin toukokuussa.

Ensi viikonloppuna on Kajaanin pieni ryhmänäyttely, pieni todellakin, kun kehään on ilmoitettu vain kaksi pinseriä. Mitään odotuksia näyttelyn suhteen ei ole, kunhan käymme vähän ihmisten ilmoilla.

Pate käväisi eilen Lappeenrannan näyttelyssä. Kotiin tuomisina oli ERI ja pu 3. Tuomarina oli Gunnel Holm.

Yespinyes Alpacino kävi viikko sitten mätsärissä. Tuloksena sininen nauha. Pena oli esiintynyt erittäin kauniisti, tuomari toisin ei pinsuista paljon perustanut, noutajat juhli niissä kekkereissä. Penan sivuilla on kuvia tapahtumasta.


13.3.2009 Loma oli ja meni. Carkin sterilisaatio oli siis 3.3. Leikkaus kaikkine touhuineen kesti noin puolitoista tuntia. Carkin kohtu oli siisti, synnyttäneen nartun kohtu. Sieltä ei löytynyt mitään sinne kuulumatonta. Leikkaus oli aamupäivästä ja koko päivän Carkki poti elämänsä krapulaa. Kiira hoivasi uskollisesti  emäänsä. Pesi posket, silmät ja korvat ja valvoi nukkuvan vieressä. Leikkauksen jälkeisen yön Carkki nukkui kuin tukki ja aamulla heräsi levännyt ja virkeä koira.

Carkki antoi haavan ja tikkien olla täysin rauhassa. Alussa pidin Carkilla dogibodyä, mutta viimeisinä tikkipäivinä sitäkään ei tarvittu. Haava pysyi koko kymmenen päivää täysin siistinä ja terveenä. Tänään poistettiin tikit, ja nyt vielä ollaan iisisti muutama päivä.  Vaikeinta  Carkista oli juuri tuo iisisti oleminen. Ulkona ei saanut olla irti ja painimatsit Kiiran kanssa rajoitettiin minimiin.

Nyt mielenkiinnolla odotetaan kuinka kohdunpoisto vaikuttaa Carkin tulevaan elämään. Epäilisin että ruokahalu nousee ja sitä pitää ruveta tarkkailemaan ettei muorista tule ihan tynnyriä. Nyt on jo näkyvissä tuo merkkailujen väheneminen. Ihan jokaiselle lumipaukulle ei tarvitse kyykkistyä.

Carkin dogibody muotia, sinivalko raitaa ja maastokuviota.

Kiira, Carkki ja Elli päiväunilla

Pari uneliasta pinseriä, pitää vetää hihnassa iltapissille.


1.3.2009 Ihana, kauan odotettu hiihtoloma alkoi! Tänään juhlistimme lomaa lempi paikassamme, Matinmäessä. Sää oli todella hieno, pakkasta viisi astetta, täysin tyyni ilma ja aurinko helotti pilvettömältä taivaalta. Koirat juoksivat  riemuissaan mäkiä ylös ja alas. Pojat laskivat pulkalla, tehden hurjan näköisiä ilmalentoja. Oli hieno reissu, josta saaliiksi sai muutamia hyviä kuvia.

Tiistaita odotamme jännityksellä. Carkin on silloin aika päästä nartun vehkeistään eroon. Sterilisointiin ei olisi mitään pakkoa, mutta haluan ehkäistä tällä mahdolliset iän mukana tulevat kohtu ongelmat. Carkki on erittäin hyvässä kunnossa, terve, vahva ja mieleltään virkeä. Tällöin ei leikkauskaan ole niin suuri riski, vaikka aina nukutuksessa on riskinsä. Mutta jos taustat on kunnossa, niin toipuminen ja palautuminen on nopeampaa.

Missasin viimeviikolla Kajaanissa olleen joukkosilmä tarkastuksen, oli jossain vaiheessa aikomus sinne tytöt ilmoittaa, mutta aika kului niin nopeasti että en ehtinyt, eikä sen puoleen, en olisi töiden takia sinne päässytkään. Toivotaan että viimeistään kesäloma reissulla suffailemme sellaisella suunnalla missä voisi koiruuksien silmät tarkastuttaa. Tammikuussa tuli vuosi edellisistä tarkastuksista.


20.2.2009 Tänään tapahtui jotain sellaista, mitä en olisi tässä kauheassa flunssassa uskonut tapahtuvan. Olen ollut pari päivää töistä pois flunssan takia, ja olo on välillä ollut todella karmea, mutta nyt ollaan jo voiton puolella. Kahden maissa soi puhelin ja minulle soitti ennestään tuntematon nainen. Hän kertoi aamulliset kauheat tapahtumat, jossa hänen 8 kk ikäinen beagle poika oli joutunut auton töytäisemäksi ja shokissa karannut tiehensä. Rekkakuskit olivat tehneet koirasta näköhavainnon viitostiellä, Takkarannan liittymän kohdalla. Nainen oli kuullut Carkista ja sen kyvystä etsiä kadonneita koiria. Vointini oli kyllä kauhea, mutta huoli kadonneesta meni vointini edelle. Lähdimme Carkin, Rikun ja kaverini Suvin kanssa etsimään beagle poikaa.

Takkarannan kylmäasemalla Carkki "tarkasti" beagle pojan auton ja sai hyvän hajukontaktin. Sen jälkeen lähdimme kulkemaan viitostien reunaa etelää kohti. Liikenne oli melko kova, ja Carkki ei osoittanut mitään kiinnostumisen merkkejä. Siirryimme toiselle puolen tietä ja lähdimme kulkemaan Heinisuon suuntaan. Tien oikealla puolella on talo, josta oli tarkoitus käydä kysymässä näköhavaintoja. Emme ehtineet talolle saakka kun Carkki "heräsi", tiellä näkyi selvät jäljet, jotka johtivat pellon poikki metsään. Jälkiä oli helppo seurata uudessa lumessa, lisäksi koiralla oli hihna perässään josta oli jäänyt myös jälki lumeen. Carkki tarpoi lumessa innokkaasti ja määrätietoisesti eteenpäin. Lunta oli paljon ja ihmettelen Carkin halua liikkua upottavassa lumessa. Normaali oloissa Carkki ei olisi viitsinyt hangessa juurikaan rämpiä. Seurasimme jälkiä noin 40 minuuttia. Oma vointini alkoi olla piipussa ja erkanin lähistöllä kulkevalle ladulle. Carkki jatkoin jälkien seuraamista vielä hetken, mutta jossain vaiheessa päätti palata minun ja Rikun luokse. Suvi ja beagle pojan emäntä jatkoivat vielä eteenpäin. Hetken päästä sain soiton, karkulainen oli löytynyt kuusen alta istumassa, kylmissään, mutta muuten varsin hyvinvoipana.

Koira oli kateissa kaikkiaan yhdeksän tuntia ja olosuhteet olivat sille erittäin rankat. Carkki sai työstään kunnon palkkion. Olen onnellinen että Carkista oli apua, aivan vieraan koiran löytymisessä ja toivomme beagle nuorukaiselle reippaita vuosia, ja pikaista toipumista rankasta päivästä.


9.2.2009 Netta (YPY Britney) on todistanut olevansa Carkin tytär. Netta on saanut Carkilta perinnöksi kyvyn löytää kadonneita koiria. Netan "isosisko" Ani oli juoksennellut omille teilleen ja Netta huolestui kaverinsa katoamisesta. Netta oli löytänyt hukkateillä olleen "isosiskonsa". Lue Janican selostus Netan urotyöstä Netan ja Anin blogista. Tämä on todella omituinen juttu, sillä Netta on lähes samanikäinen ja ensimmäistä kiimaansa ihmettelevä tyttö kuin Carkki,  jolloin Carkki osoitti kyvyn löytää kadonneita koiria. (vuonna 2004 Carkki löysi 27 tuntia kateissa olleen hoitokoiramme, collie Tean). Hieno tyttö Netta. Kasvattaja on oikein ylpeä Netasta.

Bartin ensiesiintyminen näyttelyareenoilla peruuntui , emännän sairastumisen vuoksi. Toivomme Ellulle pikaista paranemista ja Patu kyllä vielä kehiin ehtii. Ei mitään kiirettä.

Eilen kävimme uudessa paikassa lenkillä. Menimme Arppen muistometsään (suojeltu alue noin 8 km Kajaanista etelään, Kajaanin kaupungin entisen metsänhoitajan muistoksi perustettu luonnonsuojelualue),  paikka oli uskomaton näin talvella, saati sitten miltä aarniometsä näyttää kesällä. Lunta oli erittäin paljon, kun suojelualueen reunalla kulkevalta kelkkauralta lipesi, lunta oli lähes metrin verran. Koirat harrastivat lumihankiuintia ihan tosissaan. Oli aika väsyneitä koiria jo tunnin umpihankilenkin jälkeen ja itselläkin lumessa kahlaaminen tuntui jaloissa.


1.2.2009 No vihdoinkin! Puolentoista kuukauden tauko päivityksessä ja kaikenlaisessa muussakin netti surffailussa. Päätin vaihtaa laajakaista operaattoria ja monen epäselvyyksien summasta laajakaista meni poikki liian aikaisin. Alun perin nettitaukoa piti olla vain yksi viikonloppu, mutta sehän sitten venyi ja venyi. No tulipa huomattua että on elämää ilman nettiäkin, sitä voisi kokeilla joskus toistekin, muttei aivan heti.

Koiruusrintamalla on ollut kohtalaisen hiljaista. Tamminäyttelyssä tuli käytyä Kiiran kanssa. Myös Hansu suunnisti  Jannen ja handleri Miran kanssa Kajaaniin. Pate ja Siiri pyörivät kehissä. Ja kuten tavallista pinsereitä kohtasi TAAS tuomarimuutos. Alkuperäinen tuomari (enää en muista kuka se oli) muuttui Marja Talvitieksi. Ja tuomarimuutos näkyi osallistuvissa koirissa.  14 pinsua oli kehään ilmoitettu, mutta vain kahdeksan tuli näytille. Tulostaso ei ollut kovin kummoinen, mutta kuitenkin Talvitie sai valittua ROP nartun pienestä joukosta. VSP koiraa ei valittu, jännä juttu sinänsä, että kisassa oli kaksi FIN MVA urosta jotka aivan hyvin olisivat sen ERIn ansainneet. Mutta näin tällä kertaa. Kiira sai pullukkana tyttönä H:n, Patelle tuli EH ja luokkavoitto. Alan ihmettelemään tuota kun Kiiraa sanotaan niin usein pullukaksi, koiruuden kylkiluut tuntuvat aivan selvästi, ja painokin on tuon kokoiselle (14.4 kg ja 46,5 cm) koiralle ihan sopiva. Joku voisi valaista minua miksi koira näyttää tuomareiden mielestä lihavalta. Pääasia kuitenkin että koiruus on hyvinvoipa.

Carkki mamma viettää lokoisia päiviä. Pakkasten paukkuessa muori päättää itse oman ulkoilunsa määrän (= lyö jarrut päälle ja mulkoilee syyttävän näköisenä kun hänet on raahattu pakkaseen ja puettu jos jonkinmoisia ryysyjä päälle) ja loikoilee mielellään peittojen alla. Carkille on varattu aika sterilisaatioon, mamma pääsee nartunvehkeistään eroon maaliskuussa.

Vuoden vaihteen tuntumassa kaksi kasvattia kävi näytillä. Bongo piipahti pikaiseen kylässä kotimatkalla pohjoisesta etelään. Bongo oli touhukas energiapakkaus. Pentu on aika pieni ja siro, mutta mahdollisesti tuleva agikoira näytti ketteryytensä ja intonsa! Samoin Bart pyörähti työmaan pihalla näytillä. Bartista on kasvamassa komea koira, tämä järvenpääläishurmuri menee ensimmäiseen näyttelyynsä viikon päästä.  Oli ihana nähdä näitä pentuja!

Joulun korvilla tapahtui myös surullisia tapahtumia. Kaksi koiraystäväämme siirtyi sateenkaarisilloille. Ystävämme, kääpiösnautseri Pike Pikkukoira nukkui pois aaton aattona lyhyen, mutta rajun sairauden murtamana. Tapaninpäivänä isän kymmenvuotias bokseri rouva Olivia nukkui rauhallisesti pois pitkäaikaisen sairauden murtamana. Kaipaamme näitä ihastuttavia koiria.

Tässäpä oli tarinaa meidän alkuvuodesta, oikein HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2009 kaikille!

 

Saara Korsulainen, Lehtokuja 16, 87250 KAJAANI. p. 050-375 5058. saara@yespinyes.com